Leo XIV:n tulevat kardinaalit: Pehmeä, tunteellinen, vähemmän maskuliininen
Hän tarkastelee niitä virkoja, joissa kardinaaliksi pääseminen on lähes varmaa:
- Filippo Iannone - piispainkokouksen prefekti...
- Josef Grünwidl - Wienin arkkipiispa.
- Stanislav Přibyl - Prahan arkkipiispa.
- Ronald A. Hicks - New Yorkin arkkipiispa.
Escrivá haluaa väläyttää, millainen kardinaalityyppi alkaa muodostua uuden pontifikaatin viitekehykseksi.
Hän kutsuu Leo XIV:n kaltaista kirkonjohtajatyyppiä "postkonfliktuaaliseksi papistoksi", joka on mediaystävällinen, keskittyy vuoropuheluun ja prosessiin, välttää selkeää opillista vastakkainasettelua ja muuttaa kirkon suuntaa julistamatta sitä.
Filippo Iannone (Piispat) on teknokraattinen profiili ja samaistuu Rooman juridis-kanoniseen koneistoon. Hän muokkaa piispainkokousta "ylhäältä päin pehmeällä, hallittavissa olevalla ja opillisesti huokoisella profiililla".
Josef Grünwidl (Wien) on rohkein kohti heterodoksisuuden kuilua. Hän haluaa naispuolisia diakoneja ja naimisissa olevia pappeja.
Stanislav Přibyl (Praha) käyttää kieltä polarisaatioiden voittamisesta, siltojen rakentamisesta, kuuntelemisesta, vuoropuhelusta, synodaaliprosessista oppimisesta.
Ronald Hicks (New York) on läheisessä yhteydessä Chicagon katolilaisvastaisen kardinaali Blase Cupichin kanssa, jonka apulais- ja kenraalivirkailija hän oli ennen Jolietiin muuttoa. Hän puhui "lampaiden hajusta", erimielisyyksien välttämisestä, haavoittuneiden kanssa kulkemisesta, parantumisen asettamisesta etusijalle ja tehtäväkeskeisestä hallinnosta.
Avainlause: "Näistä profiileista välittyy heikentynyt pappismiehisyys: pehmeämmät eleet, vähemmän isällistä auktoriteettia, suurempi taipumus tunne- ja ihmissuhdekieleen, vähemmän askeettista tiheyttä, vähemmän vakavuutta ja sakraalisuutta."
Escriván mukaan nämä piispat ovat vaarallisempia kuin vanhat edistysmieliset, jotka aiheuttivat konflikteja ja vastarintaa, koska he muuttavat kirkkoa hiljaa.
AI käännös